Viimeisen vuoden aikana olen miettinyt mitä on olla onnellinen. Olen myös miettinyt sitä olenko koskaan tuntenut olevani onnellinen.

Varmaankin aika normaalin länsimäisen lapsuuden tapaan monet onnelliset muistot liittyvä syntymäpäiviin ja jouluun. Ne ovat olleet hetkiä jolloin lapsen mielen toiveet ovat toteutuneet ja on saanut lahjoja sekä hyvää ruokaa. Sellaista materiaalista hyvää.

Aika yleinen ajatus länsimaisessa kulttuurissa varmaankin on, että omaisuus tavaroiden ja muun maallisen omaisuuden muodossa tuottavat turvallisuuden kautta onnea. Yrittäjänä olenkin pyrkinyt säästämään rahaa ja hankkimaan laadukkaita asioita, jotka ovat tehneet elämästä itselleni helpompaa. Olen pyrkinyt näin luomaan elämääni mahdollisuuden onneen mammonan avulla.

Mutta nyt kun katselen elämää taaksepäin niin onnellisuutta olen viimeksi tuntenut lapsena. Lapsuuden jälkeistä aikaa on hallinnut masennus. Onni ei ole mahtunut elämääni vaikka olen ansainnut rahaa, säästänyt, matkaillut ja hankkinut tavaroita joista pidän. Näissä mietteissä ajatukset ovat palanneet takaisin lapsuuteen etsimään sitä oikeaa avainta onneen.

Onnen hetkiä pohtiessa mieleen palasi yksi syntymäpäivälahja, jonka antoi eräs Esa. Esa oli erityislapsi ja hyvä ystäväni aika pitkään. Yhden kerran Esa toi minulle lahjaksi oman vanhan pikkuautonsa. Vaikka lahja oli naarmuinen ja vanha se liikutti minua kaikista lahjoista eniten. Hyvä ystäväni oli valinnut yhden lelun omistaan ja päättänyt tuoda sen minulle. Nyt vanhempana viimein ymmärsin, että koin silloin lapsuudessa omistaan antamisen kaikista suurimpana ystävyyden osoituksena.

Tästä ajatuksesta mietteet johtuivat rakkauden käsitteeseen. Ystävyys on minun ajatuksissani paljolti sama asia kuin rakkaus. En tarkoita romanttista rakkautta vaan sellaista rakkautta mitä ystävä tuntee ystäväänsä kohtaan lähimmäisenä. Ystävän rakkautta osoitetaan yleensä hyväksymällä ystävä omana itsenään ja tarjoamalla seuraa sekä kuuntelevat korvat.

Minun todellisuuteni on, että onnellinen olen ollut silloin kun minulla on ollut läheisiä ystäviä joiden kanssa on tehty yhdessä jotain kivaa; naurettu ja nautittu läheisyydestä. Osa niistä ystävistä on ollut serkkuja ja osa samanlaisia taiteellisia tai eläinrakkaita persoonia kuin itse olen. Onnellisimmat muistot liittyvät läheisyyteen, lämpöön, halauksiin ja kylki kyljessä ystävän kanssa vietettyihin hetkiin. Osa masennustani on ollut läheisten ystävien puute.

Olen nyt ymmärtänyt, että materia, omaisuus ja raha ei tee minua onnelliseksi. Ne tuovat kyllä tyydytystä nykyajan perustarpeisiin, mutta eivät tee onnelliseksi. Minun avaimeni onneen on hyvät ystävät ja ne suvun jäsenet, joilla on halua kuunnella minua ja aidosti olla seurassani. Onnellisuutta en ole koskaan löytänyt mammonasta, mutta tunnen itseni kokoajan onnellisemmaksi uusista ystävistäni, jotka arvostavat minua tämmöisenä höpsönä kuin olen.